D
Uutinen

Digilounas 12.5. herätti osallistujat muutoksen tärkeyteen

Kauppakamarin Digilounas toi 40 osallistujalleen kunnon herätyksen TIVIAn toiminnanjohtajan Mika Heleniuksen pamauttaessa totuuden suomalaisen yhteiskunnan tilasta. Olemme Suomessa jääneet pahasti jälkeen sekä koulutuspoliittisissa asioissa että kansantaloudelle keskeisissä investoinneissa. Helenius muistutti, että se sama ratkaisu mikä naapurilla, kilpailijoilla ja tuhansilla muillakin yrityksillä on käytössä ei luo kilpailuetua. On johdon tehtävä luoda jotain aidosti uutta tuotekehityksen ja markkinoinnin avulla.

Eira Vatanen esitteli digikyvykkyyskyselyn tulokset, jotka antoivat ajattelemisen aihetta. Kyselyssä oli neljä näkökulmaa. Liki kolmasosalta kyselyyn vastanneista puuttuivat digitalisaatioon liittyvät tavoitteet kokonaan ja lähes puolet tiedosti kuuluvansa digialoittelijoihin. 58% ei pidä todennäköisenä, että uusia kilpailijoita ei tule heidän oman alansa ulkopuolelta.

Tapahtumassa todettiin, että vaikka olemme vasta internetin ensi metreillä, on kehityksen vauhti kasvanut valtavasti ja nyt on kaikkien oikea hetki ottaa se vakavasti.

Digivaliokunnan puheenjohtaja Perttu Kouvalainen kutsui kaikki Kauppakamarin jäsenet seuraavaan tapahtumaan 13.6.2017 juontaessaan tilaisuuden.

TIVIAn toiminnanjohtaja Mika Helenius löi kovat faktat pöytään Suomen kansantalouden tilasta ja elinvoimaisuuden jäämisestä jälkeen. Kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vänskä oli yhtä mieltä muiden kuulijoiden kanssa muutosten tärkeydestä.

Eira Vatanen esitteli tutkimuksen tulokset.

Tiivistelmä kyselyn keskeisistä tuloksista(PDF)

Videot