K
Uutinen

Kauppakamarin kansainvälistymispalkinto Arcusys Oy:lle

Pohjois-Karjalan kauppakamarin kevätkokouksessa torstaina 19.4. jaettiin jälleen perinteinen kansainvälistymispalkinto. Palkinto on tunnustus pitkäaikaisesta kansainvälisestä toiminnasta, jolla on edistetty ja edistetään Pohjois-Karjalan maakunnan taloudellista kasvua ja hyvinvointia. Sillä halutaan kannustaa pohjoiskarjalaisia toimijoita kansainvälisen elinkeinotoiminnan jatkuvaan kehittämiseen. Tänä keväänä kansainvälistymispalkinto ojennettiin Arcusys Oy:lle. Palkinnon vastaanotti toimitusjohtaja Jussi Hurskainen.

Joensuulainen Arcusys on oppimisen digitalisaation edelläkävijä, joka on kolmessa vuodessa kasvanut 151 prosenttia. Vientiä on seitsemään maahan ja tähtäimessä on avata lisää konttoreita Eurooppaan jo tänä vuonna. Tällä hetkellä Arcusysillä on 180 työntekijää ja kahdeksan toimipistettä eri puolilla maailmaa. Strategiaan kuuluu laajentuminen ja kasvu juurien pysyessä edelleen Pohjois-Karjalassa.

Lisätietoja Arcusys Oy:stä
Lisätietoja kansainvälistymispalkinnosta